Matka kohti lentokenttää alkoi 7.30. Saavuimme 1 terminaaliin puoli 9 aikaan. Sitten odottelimme tunnin verran ennen kuin veimme laukut ja menimme tekemään lähtöselvityksen.
![]() ![]() ![]() |
Lentomme lähti noin 11:40 ja kesti 2h 10minuuttia
|
Matkalaukkuja odottelimme puolisen tuntia. Laukkumme tulivat ensimmäisten joukossa ja pääsimme lähtemään ostamaan junalippuja. Pankkikorttimme eivät käyneet lippujen osto koneisiin eikä meillä ollut myöskään kolikoita, joten menimme jonottamaan lipun osto tiskille, josta saimme liput sitten ostettua. Sitten otimme junan kohti Goudaa.
Junassa ihastelimme ihanaa auringon paistetta ja katselimme maisemia. Teimme huomioita, että pelloilla oli paljon lampaita ja oli paljon pieniä vesialueita ympäriinsä. Goudassa katsoimme Google mapsista karttaohjeet asunnollemme ja lähdimme kävelemään. Olimme kuulleet, että Hollannissa ihmiset käyttävät paljon pyöriä , mutta asemalla yllätyimme mitä se käytännössä tarkoitti. Rautatieaseman edessä oli sadoittain pyöriä parkissa.
Löysimme hyvin asunnollemme, jossa asunnon houstit ottivat meidät iloisesti vastaan. Purimme tavaroita ja lepäsimme hetken. Kävimme syömässä ja sen jälkeen Albert Heijn nimisessä ruokakaupassa ostamassa aamupala tarvikkeita.

![]() |
| En tiennyt ettei matkalaturia olisi saanut laittaa ruumaan menevään laukkuun niin laukkuni oli avattu Helsingin päässä ja matkalaturi poistettu sieltä heille talteen. |
Nyt kello on paikallista aikaa puoli 9 ja seuraavana vuorossa rentoutumista ja nukkumaan meno niin jaksaa huomenna tutustua lähiympäristöön.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti