Heräsin vähän ennen kahdeksaa. Sen jälkeen vielä hetken makasin sängyssä, koska ei ollut vielä kiire mihinkään. Aamutoimien jälkeen kello oli yhdeksän ja lähdimme kävelemään kohti rautatieasemaa.
Aamupala
|
Juna oli 5 minuuttia myöhässä ja se lähti 9:24 kohti Amsterdamia. Juna matka kesti noin 50 minuuttia. Matka meni nopeasti lueskellessa Anne Frankin tarinaa ja katsellessa maisemia. Saavuimme perille 10 jälkeen.
Aluksi kävelimme ympäri keskustaa ja katselimme mitä kaikkea sieltä löytyi. Sitten katsoimme googlesta, mistä löytyy The Fault In Our Stars elokuvasta tuttu penkki ja menimme käymään siellä.
Siitä sitten jatkoimme matkaa kohti Anne Frankin taloa, jossa meidän piti olla 11:30-11:45. Matkalla sinne näimme Anne Frank patsaan ja otimme siinä muutamia kuvia.
Perille saavuimme vähän ennen puoli kahtatoista, joten ehdimme ottaa muutaman kuvan talosta ulkoapäin. Olimme ostaneet onlineliput, joten jonokaan ei ollut sisään kauhean pitkä. Sisällä ei saanut valokuvata, joten sieltä emme saaneet yhtään kuvaa. Lippu maksoi vain 4,50e, joten käynti oli kyllä hintansa arvoinen. Voisin suositella käymään siellä ja itsekin voisin mennä uudestaankin joskus.
Kirjoitimme vielä vieraskirjaan
ennen lähtöä
|
Sitten vielä kiertelimme hetken ennen kotiin lähtöä. Asemalta ostimme vielä pientä evästä ja otimme 19:49 lähtevän junan kotiin. Illalla vain purkasimme ostoksemme ja kävimme ajoissa nukkumaan.
| Katusoittaja |
Sunnuntai 18.2
Tänään heräsin taas vähän ennen kahdeksaa. Tänään oli lazy morning ja sai tehdä aamutoimet ihan rauhassa. Puoli kolmen aikaan lähdimme ulos, jossa oli taas ihana auringon paiste ja 7 astetta lämpöä.
Tämän päivän suunnitelmana oli mennä käymään pancake housessa ja sinne sitten myös menimme. Menimme paikkaan nimeltä Pannenkoe. Se oli oikein kauniisti sisustettu ja mukava paikka. Otimme molemmat pannukakut banaanilla. Oli kyllä todella hyvää😋

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti